Painon seuranta

LilySlim Weight loss tickers

lauantai 17. tammikuuta 2015

Viime aikaisia ruokia, välipaloja ja vähän herkkujakin kuvina sekä tekstinä

Puolet kuusta olen nyt syönyt terveellisesti ja sen huomaa jo kuin paljon energisempi on kun valitsee lautaselleen parempia aineksia. Noudatan parhaani mukaan lautasmallia ja niin täytänkin ensin lautaselle kasvikset ja sen jälkeen kaiken muun. Olen pienentänyt annoskokoja, mutta siltikään ei ole nälästä tarvinnut kärsiä. Syön arkisin 5-6 kertaa päivässä pienempiä annoksia. Viikonloppuna ateriarytmi hieman muuttuu kun ei ole sellainen rutiininomainen päivä mutta pyrin silti syömään ruoat terveellisinä + hieman herkkuja joko perjantaina tai lauantaina.

Suosin näin talviaikaan mielummin lämpimiä kasviksia kuin salaattia. Yleensä minulla on kyllä lämpimien kasvisten lisäksi myös hieman kylmiä kasviksia. Mm. marinoituja tomaatteja. Olen niin rakastunut ks reseptiin. NAM NAM NAM. :)




Välillä kun laiskottaa, niin ostan kaupasta valmiita lihapullia (ei kuitenkaan mitään kanannahkapullia vaan ihan kunnollisia, lihaisia pullia)

Mutta pääasiassa käytän naudan jauhelihaa tai pakaste seitä. Kalan päälle mausteet ja yrttinen tomaattisoossi, uunissa kypsentäen. Jauhelihan sekaan mausteet ja hieman samaista yrtti-tomaattisoossia, pannulla kypsentäen (välillä myös hieman papuja tai linssejä sekaan).
Myös itse tehdyt lihapullat/pihvit ovat nopeita, helppoja ja hyviä.




Puuro raejuustolla ja mehukeitolla.
Rahkaa, banaania ja mehukeittoa tai hieman vanilijalla maustettua rahkaa ja ananasta.
NAM




Ravintolassakin käytiin syömässä ja mun valintani oli salaatti. Mä rakastan kana-ceasarsalaattia vaikka se ei olekaan terveellisimmästä päästä niin silti sillä saa joskus itseään hemmotella.

Puolukkasmoohtie kuuluu myöskin lemppareihini. Samaan aikaan raikas, makea ja hieman kirpeä.

Hieman suklaata. Vuoden vaihteen jälkeen kun suklaat oli alessa niin oli pakko saada maistaa Pandan Dessert - konvehteja. En kuitenkaan koko boksia yksin syönyt..




Viikolla työkaveri vinkkasi, uudesta terveellisestä herkusta. Ennakkoluuloja ks juomaa kohti oli mutta ei ole enään.. onneks uskalsin maistaa.. nimittäin vihersmoohtieta. 
Nautin lasillisen kera uuden lehden. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heips. Ruusuja tai risuja. Asiattomat kommentit jää julkaisematta.